Imperial Stout

Aloitan artikkelisarjan oluttyyleistä todellisella äärimmäisyydellä. Oluttyylit tai tyypit ovat hankalasti määriteltäviä, koska mitään standardia ei varsinaisesti ole, eikä viinien rypäleperusteisuuteen verrattavaa tapaa ole. On pitkälti oluen valmistajan päätös, minkä tyyliseksi oluensa nimeää. Niinpä esimerkiksi virolainen A. Le Cog on röyhkeästi nimennyt tummat lagerinsa porttereiksi (Vürtsporter ja porter), vaikka kyseiset oluet ovat tummia pohjahiivaoluita, eli nimitys olisi pikemminkin dunkel/dunkles (alunperin Munchener sen kaupungin mukaan, jossa tumma lager kehitettiin). Tämä välillä villi ja vapaa nimeämistapa tekee olutharrastuksesta mielenkiintoisen. Olutharrastajien keskuudessa usein pohditaan uuden oluen kohdalla sitä, että sopiiko kyseinen olut panimon ilmoittamaan tyyliin. Mukana pohdinnoissa on myös maistajien omat henkilökohtaiset mieltymykset ja käsitykset. Oluiden osalta on silti muutama pysyvä määritelmä. Oluessa on aina ohraa, ja se on joko pintahiivaolut eli ale tai pohjahiivaolut eli lager. Lisäksi erikoisuutena on spontaanisti käynyt olut (Lambic). Lager on olutmaailmassa uusi keksintö. Ensimmäinen teollisen vaalean lagerin valmisti böömiläinen Pilsner Urquell vuonna 1842. Lager-nimitys tulee saksankielen varastointia tarkoittavasta sanasta lagern. Vaalea lager valloitti teollistumisen aikakaudella Manner-Euroopan, Brittein saarten jäädessä ale-kulttuurin säilyttäjäksi. Onneksi näin kävi, sillä makuskaala on laajempi aleilla kuin lagereilla.

Pintahiivaoluiden makuskaalan äärimmäisyys Imperial stout vaatii käsitteen historiallista avaamista. Stout dokumentoidusti ilmenee sanana ensimmäisen kerran 1677 tarkoittaen vahvaa olutta. Seuraavaksi alkaa esiintymään sana stouter porter. Esimerkiksi Guinness alkoi valmistaa vuonna 1820 Stout-Porter olutta. Porter on paahdetuista maltaista valmistettu tumma pintahiivaolut eli ale. Kantaja eli porter-nimityksen alkuperästä on useampikin teoria. Selityksinä ovat mm. Lontoon Victorian aseman kantajat ja heidän suosikkijuomansa, oluttynnyrin kantajan huudahdus pubissa, kun ihmiset piti saada pois alta tai satamatyöläisten suosima juoma. Yhtenäistä on se, että porter on juomana ruokaisaa ja ravitsevaa. Kasvisateriapäivä voi siis olla varsin iloinen. Stout tarkoittaa nykyään vahvaa tummaa alea. Vaikka porterin ja stoutin välillä valmistuksellisesti ei ole eroa, niin minun ennakko-odotukseni on, että stout on tukevampaa ja voimakkaampaa kuin porter. Imperial stout on tukevuuden ja vahvuuden suhteen äärimmäisyys. Tukevampi olut vaatisi, että juoma pitäisi liuottimella liuottaa ulos pullosta. Imperial stoutin väri on tyypillisesti yli 100 (jopa yli 200) EBC-asteikolla, kun esimerkiksi Karhu III:ssa väri on 13,6 EBC-asteikolla.

Imperial stoutin alkuperäinen nimi on ollut Russian Imperial Stout. Venäjän keisarinna Katariina Suuri (Katariina II, hallitsijana vuodet 1762 – 1796) Englannissa käydessään piti stoutista ja halusi tätä myös hoviinsa. Eikä ihme, sillä olihan Katariina Suuri syntyjään saksalainen, alkuperäisenä nimenään Sophie Auguste Friedrike. Oluen viennin ongelmana olivat 1700–luvun kuljetusolosuhteet. Olut on elävä elintarvike eikä siten kestä äärimmäisiä olosuhteita kuljetuksessa. Thralesin panimo ratkaisi ongelman valmistamalla vientiin kylmyyttä kestävää yli 8 % stoutia. Sittemmin Imperial Stoutia valmistettiin lähempänä Venäjän hovia, mm. Viron alueella nykyisellä A. Le Coq:n panimolla.

Imperial stout on oluena sellainen, että peruslagerin juoja kokee järkytyksen, jollei ole aikaisemmin tutustunut muihin kuin mauttomiin teollisiin lagereihin. Suussa tuntuu kuin höyrylaivan kattila räjähtäisi Suomenlahden syysmyrkyssä. Kolin ja koksin kopsahdellessa päähän makuhermot huutavat kahvin, lakritsin, paahtuneiden karamelli-, suklaa- ja mustamaltaiden ja jopa alkoholin ristiaallokossa. Mikäli on paleltanut ennen Imperial stoutin juomista, niin ei palella enää. Tämän vuoksi on epäloogista, ettei Alkon talvikauden hinnastosta löydy kuin kaksi Imperial stoutia. Nämä ruotsalaiset Imperial stoutit ovat Slottskällans Imperial Stout (3,36 € / 0,33 l) ja Nils Oscar Imperial Stout (4,01 € / 0,33 l). Jälkimmäinen on Akateemisen Olutseuran maistelussa todettu pikemminkin pelkäksi porteriksi kuin Imperial stoutiksi. Slottskällansia voi suositella, vaikka en ole täysin tyytyväinen siihen jälkimaun puutteellisuuden vuoksi. Tyytymättömyyteen tosin ollaan oltu tyytymättömiä Akateemisessa Olutseurassa. Parhaat Imperial stoutit, joita olen maistanut, ovat pullossa norjalainen Nøgne Ø Imperial Stout (Alko) ja hanassa Plevnan Siperia (olutravintola Pikkulintu). Plevnan Siperia kirjaimellisesti opettaa tietämään, millainen on oikeanlainen Imperial stout. Edulliseksi korvikkeeksi Imperial stouteille sopii Koff Portteri IV B (1,94 € / 0,33 l). Koffin portteri on hinta- / laatusuhteeltaan Suomen paras kaupassa myytävä olut. Portteri on nimenä sille liian vaatimaton, sillä se on lähellä Imperial stout –makuelämystä. Vahvojen oluiden osalta kannattaa huomioida, että maku parantuu oikeanlaisessa säilytyksessä. Varsinkin Imperial stoutien osalta panimot lupaavat useamman vuoden säilyvyyden etiketeissä, joten ei pidä pelästyä, mikäli oluen valmistuspäivämäärä on yli vuoden takaa.

Tämä artikkelisarja ilmestyy myös Helsingin yliopiston kemistien Esitisle-lehdessä.

Olutkolumnisti
Ilmo Teikari

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

Create your website with WordPress.com
Aloitus