Belgien kaksintaistelut – raportti maisteluillasta

Akateemisen olutseuran maisteluillassa 23.10. torstaina maisteltiin belgialaistyylisiä oluita. Teemana oli vanha “oluiden kaksintaistelut” –formaatti, jossa kaksi yleensä samantyyppistä olutta laitettiin vastakkain, ja maistelijoiden vaikeana tehtävänä oli arvoida kumpi oluista oli parempi, luonnollisesti kommentteineen höystettynä. Makuraadissa oli tällä kertaa 23 henkeä, ja taistelupareja oli valikoitu neljä kappaletta: witbierit, brunet, blondet ja trappistit, joissa poikkeuksellisesti vastakkain tumma ja vaalea, quadrupel ja tripel.

Alla parien voittajat, sekä lyhyet esittelyt oluttyypeistä, joita käytettiin tilaisuudessa maistelun apuna. Lisäksi mukana maistelijoiden kommentteja, joita tuli tällä kertaa äärimmäisen runsaasti ja värikkäästi.

 

Bavik Wittekerke, Belgia: 5%; 11 EBU; 6,9 EBC

Page 24 Blanche, Ranska: 4,9%; 10 EBU; 9,9 EBC

Witbier, white beer, bière blanche tai valko-olut on belgialaistyyppinen vehnäolut, jonka juuret ovat 1300-luvun ranskalaisessa lainsäädännössä. Humalan käyttö oluen mausteena oli lailla kielletty, joten belgialaiset korvasivat humalan gruut-nimisellä mausteseoksella. (Kotoinen esimerkki humalattomasta, ja ikivanhasta, oluesta on sahti, jossa käytetään katajanmarjoja mausteena.) Tänä päivänä gruut-mausteseos sisältää lähinnä korieanteria, pomeranssia ja appelsiinia, jotka antavatkin oluelle sen tyypillisen sitrusmaisen, ja jopa mausteisen maun. Belgivehnät ovatkin erittäin raikkaita juotavia ja sopivatkin parhaiten kesähelteelle kylmästä lasista tarjoiltuna, mutta maistuvatko ne näin syksymmällä? Onko oluista mitään syvempiä makukerroksia löydettävissä?

Äänet:

Wittekerke 5

Page 24 Blanche 18

Kommentit:

Vesi on hyvää.

Palvelevat ykkösvirkaansa hyvin (janonsammuttajia).

Molemmilta oluilta jäi mauton ja vaisu vaikutelma, vähän kuin Matti Vanhanen.

Mikseivät ne belgit juo hyvää vehnäolutta, kuten Hoegaarden tai jumalainen König Ludwig Weisse!

Eipä maistu juuri miltään… kumpikaan. Yllättävän samanlaisia. Molemmat kuitenkin parempia kuin Celis White, kumpikaan ei maistu lauantaimakkaralle.

Olutlimua molemmat. Toimivat helteellä vanhan luostarin takapihalla, kun haluaa juoda limua, jossa on olutmainen vivahde, nestehukassa.

Wittekerke:

Tuoksusta tulee mieleen suomalainen IV-lager, maussa sitrusta, mutta hiilihappoisuus peittää hieman syvyyttä.

Onnistuneempi witbier, Page 24 putoaa baijerilaisen ja belgin väliin, ei onnistu olemaan kumpikaan. Wittekerke maukkaampi, appelsiininkuori ja mausteet paremmin läpi – kylmänä pitäisi juoda, lämpimänä maku huononee.

Vähän kirpeämpi, sitrusmaisempi tuoksu. Maku hieman sitrusmainen, latteakin. Jälkimaku häviää lähes heti. Vehnäoluen makua tuskin ollenkaan. Hyvää ”janojuomana”, aika laimeaa vehnäolueksi.

Todella kevyt rakenne, janojuoma puhtaimmillaan. ”Kuvaile valkoisen väriskaala”.

Vettä saa hanastakin…

Mauton, mitäänsanomaton tuoksu.

Maussa ripaus korianteria(?), muuten tasoltaan risteilylapparin luokkaa.

Wittekerkessä sitrusta jo hieman liikaa.

Ensikohtaamatta kovin sitruunainen, loppua kohden kovin tavallisen oluen oloinen. En pitänyt erityisenä.

Wittekerke on omituista lientä, lämpimänä ei tämäkään putoaisi. Tunkkainen ja melko mitäänsanomaton, hieman lohivesimainen ja haisee vatsahapoilta. Pahenee mitä enemmän juo. 0,5/5.

Ei kovin hyvää, hyvin tunkkainen jälkimaku. Tunkkainen maku tulee läpi myös ruoan kanssa.

Vähän niin kuin jaffaa joisi, paitsi ettei appelsiini maistu, ja tämä on paljon vetisempää.

Tiskivettä, hyi että! Arvosana: Paskaa.

Limpparia. Ei tätä mielellään juo. Alkoholi ei kyllä maistu, tästä plussaa, mutta muuten märkä ja laimea limu. Meni viemäriin!

Aluksi vähän köyhä lagertuoksu, maku simamainen, mutta kuivahko, sitruunaa ym. Helppo kesäjuoma, ei muuta.

Janojuoma, light-limun tapaan kuiva ja ontto, hiiva tuo hieman tuntumaa, ei juuri hedelmää tai mausteita.

Maistuu laimennetulta simalta.

Kehno, ei muuta kuin hiivaa ja kuplaa. Tältä pitäisi maistua kehnon witbierin hiivan.

Page 24 Blanche:

Tuoksu on Wittekerkeä parempi, mutta ehkä turhan laiska, maku mitäänsanomaton.

Hyvin kevyt, miellyttävä tuoksu. Napsakka, kevyesti poreileva. Hento jälkimaku, huomattavasti pitempi kuin Wittekerkessä, miellyttävän raikas.

Kuiva banaani maussa, tuoksuu vähän saksalaiselta vehnäoluelta, edes vähän runkoa, sopivan kevyt.

Appelsiinia sekä tuoksussa että maussa.

Raikas, helposti juotava, makua voisi olla enemmänkin.

Raikas, sopusuhtaisempi.

Hieman vetistä, lämpimänä olisi varmaan kamalaa. Ei juurikaan makua, mutta kylmänä ihan juotavaa. -1/5

Hyvin kevyttä, lisää sitrusta. Hiilihappoa vähän turhan paljon, kun makuun tottuu, löytyy banaanin sivumaku. Ei ruokaolut, varsinkaan suolaisen kanssa.

Tasapainoisempi.

Kirpeämpi, oluisempi, kerrassaan mauton suutuntuma. Paskaa, mutta ei aivan yhtä hirveää kuin Wittekerke.

Raikas, mauton. Hieman jopa olutmaisuutta verrattuna Wittekerkeen, huomattavasti parempi. Ei itsessään hyvä, mutta ”paremmuus” korostuu Wittekerken rinnalla, mikä tahansa maistuu ”hyvälle” Wittekerken rinnalla.

Vehnäinen tuoksu, maussa mukana hapahko vivahde, ei niinkään sitruunaa.

Hieman mausteinen ja ei niin ohut maku, hiivaisuus kohtalainen.

Gouden Carolus Classic, Belgia: 8,5%; 24 EBU; 70,9 EBC

La Gauloise Brune, Belgia: 8,1%; 17 EBU; 86,5 EBC

Molemmat oluista ovat tummia ja hieman punaruskeita aleja. Vaahtoa niissä on niukasti ja niiden tuoksussa saattaa piileskellä alkoholipiru. Maussa alkoholin määrää ei juurikaan huomaa. Se jää hedelmäisen hiivaisen makeuden ja mausteisuuden alle. Pahimmillaan tämä kaksikko liiankin nopeasti siemaistavissa. Parhaimmillaan tämä kaksikko toimisi jälkiruokaoluena. Molempien oluiden mausta löytyy anismaisia vivahteita. Onko sitä liikaa?

Äänet:

Gouden Carolus 15

La Gauloise Brune 8

Kommentit:

Hiivat tuovat lisää makua La Gauloiseen ainakin. Paremmuus vaikea nakki, Carolus ehkä tasaisempi.

Ei näin vahvaa olutta saisi tehdä näin vähän humaloituna.

Pätevän näköiset pullot!

Vajakkeja molemmat, mutta ei pahasti.

Vaikea pariskunta, lähellä toisiaan, mutta pidemmän ja lähemmän tarkastelun jälkeen GC vie jonkinmoisen voiton loppukirillä.

Kumpaakaan ei koko pulloa yksin joisi. Varsinkin Carolus alkaa tökkiä nopeasti.

Todella piristäviä vehnäoluiden jälkeen!

Gouden Carolus:

Kuivempi, hiivaisempi, vähän alkoholinen. Maku lopussa varsinkin kuivahko, tuhti, lämmittää. Gauloiseen verrattuna kahvinen. Hiivan myötä makeutui.

Yllättävän nieto tuoksu, siirappia. Alkumaku paahtunut, ei kovin makea, hivenen alkoholia. Juo.

Lämmin muttei alkoholinen tuoksu, hedelmäinen makea maku, paahteinen, alkoholiseen kallistuva jälkimaku jättää pitkän lämpimän tunteen, hiivan lisäyksen jälkeen tasapainoisempi.

Banskudunkkis? melassinmaku, fariinisokeri, äiti varoitti näistä, lämmittää sänkyä, keinuttaa kehtoa, sopiva pullo virpomispalkkioksi, riutuvien performanssitaitelijoiden olut, flirttailee jälkimaullaan ja lämmöllään, mutta onko vakavaan suhteeseen aineksia?

Paahteisempi.

Tuoksu lupaa paljon, mutta maku pettää vähän. Turhan makea. Ei-juotava olut.

Maistuu enemmän alkoholi läpi, mutta silti parempi kaksikosta. La Gauloise on rauhallisempi.

Karamellisen viettelevä.

Väriltään erittäin tumma, punainen, lähellä tummanruskeaa. Tuoksu ei ole kovinkaan voimakas, hieman alkoholin vivahdusta, tumma ja mausteinenkin. Maku hedelmäinen ja mausteinen, runsas, erittäin miellyttävä, alkoholi ei maistu lainkaan. Jälkimaussa anismaisuutta, hieman sameuttakin.

Tummempi, samettinen vaahto, savuisampi tuoksu, makea ärjy, pureva, rikas, anistakin… Helpompi. Tauon jälkeen alkoholi maistuu yhä, silti viettelevä. Hiivojen jälkeen pyöristyi, ihana.

Väri lähes musta, tuoksu ja maku lähestyy hapanta ruisleipää. Anista löytyy hitunen. Lähestyy jo kunnon tumman oluen makua, vaan ei ihan. Hyvä ruokaolut. Väljähtyneenä ihan miellyttävä.

Anista, viinaisempi. Makea alkumaku, tylsähkö, hyvä perus belgi. Maku tasaantuu dokailtavaksi hörppyjen määrän kasvaessa.

Tasapaksu vahva blegi, ei mainittavia pahoja vikoja, mutta ei suurta syvyyttäkään. Maku paranee lämmön myötä.

Ei, Cher; käynyt läpi monia kauneusleikkauksia ja silti näyttää kauhelta.

Haisee makealta ja lupaavalta. Erittäin maukas ja tuhti, kuin paksu ja mehevä hedelmäkakku. Joisin. 3+/5.

La Gauloise Brune:

Makea tuoksu, mausteisempi. Maku tasapainoinen, marmeladia ja appelsiininkuorta. Hiivan myötä tasapainottui alkumaku. Loppumaku tutun makea.

Tuoksu houkuttelevan portviinisen hedelmäinen ja lakritsainen. Maku hivenen makeampi. Jälkimaku loppuu yllättävän nopeasti.

Siirappinen tuoksu, makean mausteinen maku, ei juurikaan paahtunut vaan pikemminkin hiivainen / karkkinen aromaattisuus, appelsiinimarmeladia ja anista.

Lievä aniskatku, naminami, seuraavaksi haluat varmaan yhden Rieseneistäni? Iskee Richard Nixonille, kenelle kellot soivat? Gallimimmin mixi ruoskii makunystyröitä ja muistuttaa apteekin karkeista. Uhrilampaiden Miggsin olut. *snif snif*

On kuin kettukarkki.

Siirappinen, pähkinäinen, lakritsinen.

”Kivat tisut”, makea mutta yllättävän mieto, anis löytyi!

Väri tummahko, punainen. Tuoksu raikas, selvästi hedelmäisempi, mieto. Maku hedelmäisempi, vivahteikas, raikas, alkoholi maistuu hieman läpi. Makea, hieman liikaakin.

Kirkkaampi, valkea vaahto, makeahko haju. Anismaisempi, tasaisempi, purevampi, vähemmän makea, ei yhtä hyvä. Tauon jälkeen anistunkkaisuus vaivaa yhä. Hiivojen myötä parani. Ei tarpeeksi.

Väri lupaava, punertava. Mämminen tuoksu, maku yllättävän mieto. Ei anista juurikaan. Aika kevyttä. Liian makeaa ruokaolueksi, sopisi hedelmäkakun kostukkeeksi.

Väriltään amber-alemainen. Viinaisempi ja kuivempi jälkimaku. Hiivan kera saapuu anis. Kirpeämpi ja tunkkaisempi, köyhempi. Dokailtava.

Amber ale, Red ale –maisuutta tulee maussa läpi? Anis tulee vasta hiivojen mukana makuun mukaan. Vajakkimaisuus vahvistuu lämmetessä? Hiivojen myötä anismaisuus häiritsee liikaa.

Tuntua makeammalta ainakin aluksi, joten ehkä parempi, Caroluksesta puski voimakkaammin alkoholi läpi.

Hyvää, mutta ennen pitkää liian makeata. Jouluna täti tuo aina paljon karkkeja.

Maukas, hieman hapankorppuinen ja miedompi hajuaan. Todella lempeä ja helposti juotava. Tällä olisi kiva vetää kännit. Paranee juotaessa, jopa hieman kahvimainen hetkittäin. 3,5/5.

Hiivojen kanssa erot tasaantuvat, mutta Gauloise pysyy vivahteikkaampana. Carolus parani hiivojen kanssa, mutta oli tasapaksumpaa.

Page 24 Blonde Réserve Hildegarde,  Ranska:  6,9 %; 35 EBU; 8,9 EBC

Leffe Blonde, Belgia: 6,6 %; 18 EBU; 14,7 EBC

Tyypillistä vaaleille belgeille on niiden hedelmäisyys ja hiivan tuomat makuvivahteet, jotka voivat eri oluiden välillä hyvinkin erilaisia. Näistä oluista pitäisi siis löytää hedelmäisyyttä, ehkä banaania ja mausteisuutta ja jonkin verran hiilihappoisuutta. Oluiden vaahtoa kannattaa tarkkailla ja verrata. Se lienee kevyt, mutta jäänee elämään lasiin.  Molempien oluiden mausta voi löytää vehänäolutmaisia piirteitä. Page 24:stä belgialaisia ja Leffestä saksalaisia. Tuleeko alkoholi oluissa läpi, vai onko se onnistuttu peittämään, kuten kunnon alankomaalaisissa kuuluu?

Äänet:

Page 24 Blonde 10

Leffe Blonde 13

Kommentit:

Molemmat hyvinkin juotavia esim. ruoan kanssa, mutta eivät pelasta päivää.

Onko niin vaikeaa laittaa olueen humalaa? Näköjään.

Page 24 Blonde:

Lakka (suomuurain) tuoksussa, ehkä herukka ja mesimarja. Viina hyökkää heti kun nielaistu. Humala jää väijymään hiukan.

Hunajainen makeus, lakkamainen. Taustalla alkoholi, sekoittuu mausteisuuteen, loppumaku enemmän juodessa – alkoholi. Humala tuntuu, humalan katkeruus, sopiiko?

Liikaakin humalaa, kitkerä sivumaku häiritsee, humala ei sovi tämmöisiin oluisiin, raikkaus on se pointti.

Melko hapokasta, tasapainoinen, humalainen. Kunnolla humaloitu, minulle liiaksikin.

Väri vaaleampi, tuoksu raikas ja hedelmäinen, maussa hedelmäisyyttä, täyteläinen ja runsas. Miellyttävä, nautittava jälkimaku. Runsaammin juotuna maku käy vähän sameaksi ja runsas humala maistuu selvästi.

Tuoksuu makealta, lähes imelältä, ja näyttää lapparilta. Maku on todella raikas, eikä niin makea kuin tuoksusta voisi päätellä, kuitenkin hieman kitkerä, minkä vuoksi häviää Leffelle.

Hedelmäinen tuoksu, viivähtävämpi maku. Katkera maku. Maistuu kaljalle, ei ihan hyvä juttu. Sopii paremmin ruokaolueksi. Ei parane lasissa viipyessään.

Hajuton ripaskan takakielellä. Jälkimaku yhtä helppo löytää kuin neitsyt synnytysosastolta. Kevätkiimainen hanipupu, eli makea ja nopea… ja hapokas. 1,5 litraa nyt menee yhdessä illassa. (Tai puolessa tunnissa) Kuin Komodonvaraani kutittelisi kaulavaltimoita kielellään: hassu tunne, mutta tykkäänkö oikeasti, eli kuin vihreitä äänestäisi.

Alkoholin maku tulee läpi. Tunkkainen, paksu.

Pehmeä, ei hedelmäisyyttä liikaa, onneksi.

Raikas syysomena, syystynnyri, syksy maistuu äärimmäisen mukavasti. Sopii sushin kanssa. Pastoröimätön, suodattamaton, näin se pitää tehdä. Zidane vie Ranskan voittoon Mannekin pissistä.

Sopii sushin kanssa; en pidä kalasta. Suodattamattomuus on hyvä. Keksi sopii. Ranskan maajoukkue voitti kerrankin. En löytänyt pahaa witbieriä.

Sakemannin tulee suoraan ovesta läpi, ranskalaisilla se on sellaista pikkunäpertelyä.

”Mesi” on maussa läsnä, alkuun viinan lämpö, hiivan happamuus, vehnämainen pehmeys, viinanmaku seuraa, yhtenä humalan piston kanssa. Ok seurusteluolut, ei paras blondibelgi, yllättäen.

Lakkaa ja herukkaa tuoksussa. Alkumaku hieman vehnäolutmainen, nielaisun jälkeen viinan aromit puskevat päälle.

Leffe Blonde:

Tuoksu köyhempi, hedelmäisempi, on se mansikka siellä keikkumassa. Maku helpompi. En tiedä.

Maku makean yksinkertainen, sivunenällä tuoksui mansikka, pehmeämpi tuntuma, ”odotettu” blonde.

Kovin nähty, mutta varman laadukas.

Makeahko, täyteläinen, myös tasapainoinen, pirteä, siiderimäinen?

Väri kaunis kullanvaalea, kilpailijaansa tummempi. Kevyt vaahto, tuoksussa hedelmäisyyttä ja vehnäolutmaisia piirteitä. Maku raikas, melko täyteläinen, hedelmäinen, jälkimaku mukavan runsas ja raikas.

Näyttää lapparilta ja tuoksuu hedelmäiseltä. Maku ei jätä kylmäksi. Lupaa ja antaa. Joisin. Joisin uudestaan.

Leffehän toimii! ”Kuule, Tanska on paska maa! Eivät ymmärrä elokuvasta mitään. Parhaat elokuvat tehdään nykyään muuten Suomessa; ja Ruotsissa on sitten Bergman tietysti. No nyt se taksi. No kyl riittää yks matkalaukku, tack ska du ha! Kaljupää läski! Inhottava mies. Ruma ja lihavakin vielä! Ny ska vi åka till hotellet!”

Mieto tuoksu, raikas maku. Jopa pieni hapanleivän jälkimaku, hyvä. Ei sovi rasvaisen ruoan kanssa. Banaani maistuu kun olut hieman viivähtynyt lasissa.

Mieto hedelmäinen tuoksu, mahdollisesti jonkun vatsahuuhtelu, maku aavistuksen parempi. Kuin alkoholiongelmainen eno. Vaahto pysyy paikallaan kuin bordellin vieressä asuva ranskalainen. Ammu vasta kun silmämunat näkyvät. Tunturipurojen raikkaus saisi olla tätä. Harasoo?

Onko mörön päälle kustu?

Raikas helposti juotava. Mansikkainen jälkimaku.

Kevyt, raikas ja hedelmäinen. Helppo ja lyhyt, mutta jälkimaku monipuolisen hiivainen. Hiilihapot kestävät.

Mauttomampi, ei tuoksu juuri miltään.

Lämpimällä ilmalla mieluimmin tätä kylmänä kuin perusgepardia – tai koska vaan.

Miksi suodatettu (kuin lageria, hah!)? Vesitetty suuren markkinavoiman takia. Maku katoaa matkalla (suodatettu), ontto kolkko maku tämän jälkeen enää jäljellä.

Suodatetun oluen metallisen paska maku. Raikkautta, mutta metalli pilaa sen ja jättää kylmäksi. Keksi ei toimi. Raikkaus toimii. ”Luostariolut” – ei ole nähnyt munkin pientä kätöstä koskaan!

Leffe is an Evil beer. Ja viinaisa. Leffen tuoksussa Belgiassa kasvanutta rönsyilevää ja keinolannoitteella kasteltua mansikkaa, jota SDP:n naisjaosto syö saunoessaan puoluekokouksen jälkeen hiprakassa toistensa jalkojansa rasvaten.

On oluelle sitä, mitä kalapuikko on kalalle. Erään evoluution tulos sekä päätepiste.

Onko metallinen? En tiedä.. Missä maku? Pelkistetty versio ”vaaleasta belgistä”, kuitenkin erittäin juotava.

Rochefort 10, Belgia: 11,3%; 23 EBU; 75,1 EBC

Chimay Triple, Belgia: 8%; 31 EBU; 17,3 EBC

Muista maistettavista oluista poiketen tätä kaksikkoa ei ole pantu taloudellisten voittojen tavoittelun alttaria varten, ainakaan virallisesti. Molemmat oluet ovat belgialaisten sisterssiläismunkkien pienillä kätösillään valmistamia herkkuja. Niiltä on odotettavissa mausteisuutta, hiivaisuutta, kevyttä alkoholin lämpöä sekä makeutta. Chimay edustaa raikasta ja vaaleaa tripeliä. Rochefort 10 on puolestaan quadrupel eli tuunattu dubbel. Kuinka vaalean ja tumman oluen kohtaamisessa käy? Molempia oluita olisi hyvä kypsyttää pullossa tovi ennen niiden nauttimista. Tällöin  oluiden maku tulee paremmin esille. Tälla hetkellä Chimay on vanhempaa erää kuin Rochefort.

Äänet:

Rochefort 10 20

Chimay Triple 3

Kommentit:

Äärimmäisen tiukka kisa, mutta Rokkari vetää voiton täpärästi.

Tätä on odotettu!

Rochefort 10:

Tuoksu yllättävän mieto, maltainen. Maku runsas mausteinen, täyteläinen, paahteinen makuelämys. Jälkimaku nopea, mutta runsas, mausteinen ja miellyttävä.

Nuoruudestaan huolimatta tiukkaa tavaraa. Karamellinen tonsuura maistuu. Kuin oblaatti ensikertaa luostarissa.

Ei jaksa.

Ei nuoruus ollutkaan este kun verrataan Chimayn valkoiseen. Muuten kyllä vanhemmalle inkarnaatiolleen häviää selvästi. Toimii Brie-juuston ja keksin kanssa. Kaikki muuhan tästä on jo sanottu – nuortahan se on.

Rochefort! Tarvitseeko tätä perustella muka jotenkin… ?!?!?

Nuori rokkari eli teinipunkkari. Toimii, ei liian nuorta.

Tuoksu belgialaisen kalahallin odööri, maku petollisen hyvä. Vähän on nuorta. St. Remyn luostari osaa, munkkien pienet karvaiset kätöset tuottavat mainiota juomaa.

Petollisen hyvää, täydellisen viettelevää. Joisin koko yön ja sydäntäni raastaisi jos luotani poistuisi. Ihanaa, ihanaa, ihanaa. 5/5.

Monipuolinen, täyteläinen maku. Alkoholi peittyy täysin.

Kylmänä rokkarista peittyy hyvin alkoholi, Chimayssa taas hohtaa enemmän alkoholin lämpöä. Rokkarista löytyy enemmän makua ja katkeruutta lämpimänä.

Pehmeä tuoksu, suklaapaahteisen kahvinmakuinen viinapiru. Hellä, huomaavainen viettelijätär, kaunis kreivitär, jolla onkin raskaat velat. Liito-oravamainen, heliumin ja crackin pyhä liitto. Nuoruus tuntuu, viina on villiä ja vapaata, sekä kotiintuloajoista tingitään… oluiden riikinkukko.

Pehmeän mausteinen tuoksu ja hiivainen tuoksu, hieman ruskeentunut makean synkkä maku, pehmeä jälkimaku.

Mausteisuus, yllättävä keveys, hyvin hyökkäävät hiilihapot, hiiva pehmentää makua, mutta toi myös alkoholia.

Chimay Triple:

Kevyt sitrusmainen, kevyen mausteinen, runsasvivahteinen. Hieman pistävä, johtunee maussa lievästi tuntuvasta alkoholista.

Raikkaan katolinen, ei protestanttisen metallinen. Hieman laimea, luostarikuri on heltynyt. Olut tasapäistyy kun hiivat heitetään. Hiekkalaatikkohiekan makuinen banaalisuus ei liian pahalla tavalla = tripelin maku.

Ei oikein jaksa.

Toimii myös. Joutui ehkä sittenkin huonoon seuraan, myönnetään. Paranee hiivojen myötä.

Ei paska, joisin, mutta häviää armotta vertaillussa. Ei-määriteltävissä oleva banaani-maku, mutta kerrankin ”banaaninen” olut joka on hyvää.

Kuohuu, tuoksu mieto, maku miedon katkera. Katkeruus vahvistuu ruuan kanssa. Vaalea jää tällä kertaa kakkoseksi. Lasissa oltuaan lähes lagerin sivumaku.

Haisee yrjölle, ja maku mitään täysin mitäänsanomaton. Joisin jos ei muuta olisi. Plussaa hajua paremmasta mausta.

Mukavasti katkeruutta, mutta mitä muuta?

Tasapainoinen pehmeys, hedelmäisyyttä.

Pehmeä tuoksu. Makukin hieman vaimea, kenties liian kylmää? Hyväilee kyllä nielua mennessään. Kaunis kreivitär jolla onkin kuppa. Leikattua konjakkia. Berlusconin viinakaapista. Antaa ymmärtää ja ymmärtää antaa, Kela voisi ottaa mallia… napsuttaa suuta parhaalla tatsilla.

Tiukka hiivainen tuoksu. Maku pehmeän täyteläinen, vaikkei kovin ik

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

Create your website with WordPress.com
Aloitus