Edinburghin pubikatsaus jatkuu

No niin. (Kyllä, jos olet yliopisto-opiskelija, laula se loru läpi)

Eli,

ensimmäisestä pubikokemuksestani pettyneenä päättelin kuitenkin, että ehkäpä poikkeus vahvistaa säännön, joten eiväthän Edinburghin kaikki pubit voi olla yhtä tylsiä valikoiman suhteen kuin lähipubini. Niinpä suuntasin tällä kertaa hieman kauemmaksi kotoa kuin 40 metriä, paikkaan nimeltä Bannerman’s Pub, jota jopa Lonely Planetin matkakirja suosittelee. Paikka oli varsin tyypillinen brittipubi, hieman hämärä, vähän ahdas ja tunkkainen, mutta silti eloisa. Elävää musiikkia oli myös tarjolla, tosin valitettavasti tällä kertaa karaokea (kuulemma ainoa ilta viikossa, kylläpä olinkin onnekas!) Suuntasin tietysti hanojen luokse tehdäkseni syväluotauksen. Lagereita oli jälleen muutama: Carling ”extra cold” (brittien suosituin lager, yrittää ajaa lämpimät oluet perikatoon), Stella Artois (ei liene tarpeen yrittää kehua), Tennent’s (perus skottilager, pistävä jälkimaku) sekä Kronenbourg 1664 (väärä paikka, Ranskan suosituimpia lagereita!) Irkkuystävämme Guinness oli luonnollisesti paikalla. Onneksi näiden lisäksi pubi tarjoilee neljä skottialea: McEwan’s 70/- (ihan mukava, mieto ale, aiemmin itsenäinen panimo, nykään osa Caledonian -panimoa), McEwan’s 80/- (hieman vahvempi kuin edellinen), Deuchars IPA (ihan kelpo bitter, Edinburghilaisen Caledonian panimon tuote myöskin) sekä Caledonian 80/-, joka tuntuu seuraavan minua minne menenkin. Kaikki näistä ovat toki melko massatuotteita, joita tapaa täällä kaikkialla, mutta ainakin ovat paikallisia merkkejä, joita Suomessa tapaa harvemmin.

Henkilökunta oli hieman tympeää (johtunee karaokesta, joka oli ”korvia hivelevää”), mutta paikka oli muuten ihan kelpo pubi, varsinkin jos Molly Malones -henkinen paikka on mieleen. Luulen että olen ainakin hetkeksi saanut käsityksen siitä mitä ja millaisissa paikoissa tavallinen kansa täällä juo. Niinpä seuraavassa numerossa pyrin pääsemään eroon oluen oheistuotteista (kuten elävästä musiikista tai läheisestä sijainnista) ja suuntaamaan pubiin jonka päätarkoitus on hyvän oluen tarjoilu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

Create your website with WordPress.com
Aloitus