Doom Bar

Oikeastaan pilalle mennyttä olutta ei saisi lainkaan arvioida, mutta tämä
Angleterressa 15.9.2007 ”nautittu” panimotuote oli niin karmean makuinen,
että pari sanaa lienee sittenkin paikallaan. Kyseinen real ale on
perusbitterin värinen muistuttaen vaahterasiirappia. Tuoksu oli juotaessa
tunkkaisen maltainen, mikä valitettavasti ei saanut peitettyä dominoivaa
diasetyylin voin hajua. Suoraan sanoen haju oli kuvottava. Maku ei ollut
yhtään parempi. Sama tunkkainen diasetyyli tunki niin voimakkaasti läpi,
että koko tuopin tyhjentäminen olisi ollut Herkuleen urotöihin verrattava
saavutus, ja niinpä kolpakot jatettiinkin kesken. Jälkimakua ei Doom
Barilla vaikuttanut alkuun olevan lainkaan, kunnes muutamien minuuttien
kuluttua suuhun alkoi jäädä rottamaisen paha maku, joka ei tahtonut poistua
millään. Vatsanväänteiltäkään ei voinut välttyä. Kaiken kaikkiaan Doom Bar
oli kokemuksena ainutlaatuinen ja mieliä avartava. Kaikkien olisikin joskus
hyvä juoda yhtä surkeaa ja pilaantunutta olutta, jotta jälleen muistaisi
arvostaa niitä monen kertaan parjattuja keskinkertaisia real aleja.
Pisteitä tämä Sharp

One thought on “Doom Bar

Add yours

  1. doom bar on mitä mainion olut – varsinkin krapulassa – onko mitään sivustoa mistä sitä voisi tilata suomeen?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

Create your website with WordPress.com
Aloitus